Asuntosijoittamisen mestari

Tällä kertaa kyseessä ei olekaan varsinainen yritys, vaan yksittäinen henkilö. Hänellä on toki myös oma yritys, jonka kautta hän pyörittää liiketoimintaansa, mutta mieluummin käsittelen häntä hänen omalla nimellänsä, koska se tuntuu luontevammalta. Hän on myös jo melko kuuluisa Suomen sijoittaja”skenessä”, mutta jospa tämä kirjoitus saattaisi hänet ansaitsemaansa kaiken kansan huomioon!

Marko Kaarto
Marko Kaarron logo

Kyseessä on Marko Kaarto, asuntosijoittaja, asiantuntija ja bisnesvalmentaja. Hän on ammatiltaan liikuntatieteiden maisteri, mutta hikisten urheiluhallien sijaan on hänen paikkansa nykyään Suomen sijoitushuippujen kanssa samoissa pöydissä sekä suurten yleisöjen edessä puhumassa asuntosijoittamisesta ja opastamassa halukkaita sen saloihin. Hän on toiminut elämässään aikaisemmin mm. ammattipainijana, turvallisuusalan yrityksen johtajana sekä osallistunut Big Brotheriin. Kaikesta tästä hänelle on ammentunut melkoinen kokemus yleiseen pulmaan, mitä melkein kaikki ihmiset miettivät: “Kuinka menestyä”.

Kaarron asiakkaat ainakin tuntuvat menestyneen. Seuraa lainaus hänen sivuiltansa eräältä sijoitusvalmennuksessa olleelta asiakkaalta:

“Olen osallistunut asuntosijoituskoulutuksiin, jossa Marko on ollut puhujana ja viimeisimmän koulutuksen jälkeen moni asia on muuttunut. Koulutuksessa opin laskemaan sijoituskohteen remonttivaran varmemmin, analysoimaan asunnon myynti-ilmoituksen nopeammin tarkemmin. Tämä on helpottanut uusien kohteiden etsintää huomattavasti ja koulutuksen jälkeen olen pystynyt löytämään aiempaa kannattavampia potentiaalisia sijoitusasuntoja.

Ostin myös viimeisimmän sijoitusasuntoni Markon kautta ja onnistuin kolmessa asiassa paremmin kuin aikaisemmissa sijoitusasuntohankinnoissa. Saan asunnosta parempaa vuokratuottoa, minulle jää tästä sijoitusasunnosta positiivista kassavirtaa kaikkien kulujen ja verojen jälkeen sekä pystyin hankkimaan asunnon noin 10 % alle markkinahinnan. Voit kuvitella, että olen aika innoissani viimeisimmästä sijoitusasunnostani ja aion tehdä jatkossakin yhteistyötä Markon kanssa, kun olen hankkimassa seuraavia sijoitusasuntoja!”

Tämä puhuu jo puolestaan, mikäli siinä on yhtään totuuden siementä taustalla: asiakas on onnistunut hankkimaan sijoitusasunnon, josta hänelle jää tuloja heti alusta lähtien. Käytännössä siis pelkällä lainan riskillä on saatu aikaan varmaa tuloa, joka itseasiassa lisää voittoa joka kuukausi, kun asunnon lainaa lyhennetään. Toinen asiakas kehuu Kaartoa näin:

“Päätös mennä Marko Kaarton valmennukseen oli aikoinaan elämäni käännekohta. Luulin meneväni asuntosijoittamisen valmennukseen mutta sain paljon enemmän. Aloitin huikean matkan sijoittamisen ja elämänhallinnan tielläni. Henkilökohtaisesti voin vannoa Markon valmennusten olevan oikea tie parempiin tuloksiin ja kokonaisvaltaiseen elämään.

Tulen jatkossakin kouluttautumaan Markon valmennuksilla ja tekemään yhteistyötä asuntosijoitusasioiden kanssa. Luotettavuus ja aito innostus asiakaspalveluun ovat tie kukoistavaan yhteistyöhön jatkossakin. Kiitos on liian vaisu sana niistä palveluksista, joita Marko on vuokseni tehnyt.”

Toinen erittäin kova referenssi, jonka antaja on itsekin yrittäjä. Näin inspiroivaa tekstiä lukiessa tulee mieleen, että miksi itse kuulin vasta hetki sitten kyseisestä kaverista?

Markon sivuilta löytyy erittäin ajankohtainen asuntosijoittamiseen liittyvä sijoitusblogi, jossa kuka tahansa voi ilmaiseksi käydä lukemassa viimeisimpiä vinkkejä ja jippoja, jota erittäin kokeneet ammattilaiset käyttävät miettiessään uusia sijoituskohteita. Esimerkiksi tämän hetkisistä postauksista toisiksi uusin sisältää neuvoja siihen, kuinka voi itse tienata kuukaudessa reilut 10 000€ remontoimalla omistusasuntoaan. Kyseinen artikkeli löytyy täältä.

Talouslaskelma remontoinnista
Laskelma, kuinka tehdä voittoa 10 000€ kuukaudessa

Suomi tarvitsee lisää tämänkaltaisia menestyjiä, jotka ottavat henkilökohtaisen talouden hallinnan tosissaan ja haluavat muille samoin. Kun yksilöiden talous saadaan rullaamaan ja kuntoon, lähtee Suomen yhteiskunnankin talous kasvamaan pikkuhiljaa. Pienistä puroista ja investoinneista syntyy iso joki, jonka vaikutukset näkyvät hieman pitemmän ajan kuluttua, kun virrasta alkaa muodostua vakaa ja laaja järvi. Pahoittelen, jos tässä postauksessa oli “hypeä” jonkun mielestä liikaa. Tämän kaltaiset kaverit ovat kuitenkin sen ansainneet, eikä sitä voi tehdä liikaa!

Lähteet:

Marko Kaarto

Suomen asuntosijoittajat